Hoitokertomus

Kolme kertaa kävin hoidossa ja siihen loppuivat säryt

Hoitokertomuksia - Manuaaliterapeutti Hannu Timonen

… Lepäsin taas kaksi viikkoa, ja kun jälleen iskin vasaralla pari kertaa, niin taas särki pirusti, kertoo pitkin viime syksyä käsivarttaan potenut kustavilainen Matti Orrensalo.

Joulun alla sai Orrensalo tarpeekseen odotushuoneissa istumisesta, laboratoriokokeista ja röntgenkuvauksista, joista ei koskaan löytynyt mitään vikaa. Hän hakeutui Mynämäelle Hannu Timosen hoitoon. Siinä vaiheessa oli olkapää jo niin kipeä, että en pystynyt edes hiuksiani pesemään. Kolme kertaa kävin hoidossa ja siihen loppuivat säryt. Nyt olen seitsemässä viikossa pystyttänyt neljä lomamökkiä, eikä rasitus tunnu missään.

Turun Sanomat, keskiviikkona 28. kesäkuuta 1995

Rannettani ei tarvinnutkaan leikata

Olen Vuokko Svedström ja tehnyt pitkän työuran työterveyshoitajana. Joulukuussa 2018 oikea käteni alkoi puutua öisin ja paheni koko ajan. Menin työterveyslääkärille helmikuussa 2019. ENMG tutkimuksen ...
Lue lisää »

Tinnitus hävisi yhdellä hoitokerralla.

Hei, nimeni on Ville-Veikko 49v. Olen entinen kilpaurheilija, lajina kestävyysjuoksu ja esteet. Lopetin kilpaurani 28 vuotiaana vuonna 1998. Nykyisin toimin kunnan urheilukeskuksessa kentänhoitajana. Työni on ...
Lue lisää »

Elän taas täysillä

Hei, nimeni on Elena, toimin puheterapeuttina Pietarissa. Muutamia vuosia sitten päänsärky alkoi vaivata minua, vähitellen kipu paheni ja kävi ajoittain sietämättömäksi. Työpäiväni ovat kiireisiä ja ...
Lue lisää »

Toisen hoitokerran jälkeen olin kuin uudestisyntynyt.

Nimeni on Nadezhda, olen 41 vuotias. Olen kotoisin Pietarista. Kaksi vuotta sitten käännyin neurologin puoleen voimakkaiden niskakipujen takia, en pystynyt kääntämään päätäni ja myös vasen ...
Lue lisää »

Kipu katosi jo ensimmäisellä hoitokerralla ja puutuminen toisen kerran jälkeen.

Hei, nimeni on Andrii. Olen Ukrainan kansalainen. Työskennellessäni Suomessa Mayer Yards Turun telakalla reväytin vasemman käsivarteni lihakset. Kollegat ehdottivat, että menisin Hannu Timosen vastaanotolle. Löysin ...
Lue lisää »

En voinut uskoa että yksi hoitokerta paransi minut

Olen 39-vuotias nainen Vaasasta. Työskentelen ruokakaupassa. Vuonna 2014 ensin oikea käsivarsi kipeytyi ja noin viikon päästä kipeytyi myös vasen käsi. Työssäni kassalla joudun käyttämään käsiäni ...
Lue lisää »
Scroll to Top

Ota yhteyttä