Hoitokertomus

Neljän kerran jälkeen oli kipu poissa!

Hoitokertomuksia - Manuaaliterapeutti Hannu Timonen

Suomalainen syvähieronta koitui Maaritin pelastukseksi. Nyt hän voi tehdä töitä jälleen.

”En pystynyt enää nukkumaan kuin 3-4 tuntia yössä, kun kipu herätti minut.” kertoo viiden lapsen äiti Maarit Klint39v. Göteborgista.

”Mutta kun heräsin aamulla ensimmäisen terapeutilta saamani hoitokerran jälkeen, olin levännyt ja täynnä energiaa. Ensimmäisen kerran moneen vuoteen olin nukkunut koko yön.”

Maaritilla oli ollut särkyjä ristiselässä jo 15 vuotta. Polttava kipu, joka pikkuhiljaa levisi koko selkään ja hartioihin. ”Voin pahoin ja kädet olivat voimattomat. Jos istuin tuolille särky alkoi viidessä minuutissa.”

Siivojan työ kävi mahdottomaksi. Maarit joutui sairaslomien, lääkityksen ja erilaisten hoitojen oravanpyörään. Vasta viime vuonna hän sai fibromyalgia diagnoosin. Ratkaisu oli kipulääkkeet, kuntoutus ja oppia elämään kivun kanssa. ”Mutta minähän en ole täyttänyt edes 40 vuotta.”

Maaritin äiti luki artikkelin suomalaisen manuaaliterapeutin hoidosta. Tämän vuoden tammikuussa matkusti Maarit Suomen Turkuun kahta ensimmäistä hoitokertaa varten.

”Se ei ole mitään hellyyshoitoa. Olin niin arka hoidon jälkeen, että pelkäsin toista hoitokertaa. Kesti pari päivää, ennen kuin se helpotti.” Ennen kuin viikko oli mennyt, pystyi Maarit sijaamaan vuoteet ja siivoamaan koko kodin ilman että makasi monta päivää sairaana sen jälkeen.

”Tuntui, että kaikki kipu oli kadonnut.” Tehosta hämmästyneenä Maarit varasi kaksi uutta hoitokertaa maaliskuussa. ”Sen jälkeen voin sanoa olevani 90%:sti terve. Olen saanut uuden ryhdin, olen pirteämpi ja jaksan paljon enemmän.”

Maarit suunnittelee viidettä ja viimeistä hoitokertaa tullakseen täysin oireettomaksi. Mutta jo nyt on hän uskaltautunut takaisin työelämään ja saanut uuden työn siivousalalta.

Må Bra n:r 9 syyskuu 2007

PS: Nyt Maarit on saanut jatkohoitonsa ja voi hyvin.

Rannettani ei tarvinnutkaan leikata

Olen Vuokko Svedström ja tehnyt pitkän työuran työterveyshoitajana. Joulukuussa 2018 oikea käteni alkoi puutua öisin ja paheni koko ajan. Menin työterveyslääkärille helmikuussa 2019. ENMG tutkimuksen ...
Lue lisää »

Tinnitus hävisi yhdellä hoitokerralla.

Hei, nimeni on Ville-Veikko 49v. Olen entinen kilpaurheilija, lajina kestävyysjuoksu ja esteet. Lopetin kilpaurani 28 vuotiaana vuonna 1998. Nykyisin toimin kunnan urheilukeskuksessa kentänhoitajana. Työni on ...
Lue lisää »

Elän taas täysillä

Hei, nimeni on Elena, toimin puheterapeuttina Pietarissa. Muutamia vuosia sitten päänsärky alkoi vaivata minua, vähitellen kipu paheni ja kävi ajoittain sietämättömäksi. Työpäiväni ovat kiireisiä ja ...
Lue lisää »

Toisen hoitokerran jälkeen olin kuin uudestisyntynyt.

Nimeni on Nadezhda, olen 41 vuotias. Olen kotoisin Pietarista. Kaksi vuotta sitten käännyin neurologin puoleen voimakkaiden niskakipujen takia, en pystynyt kääntämään päätäni ja myös vasen ...
Lue lisää »

Kipu katosi jo ensimmäisellä hoitokerralla ja puutuminen toisen kerran jälkeen.

Hei, nimeni on Andrii. Olen Ukrainan kansalainen. Työskennellessäni Suomessa Mayer Yards Turun telakalla reväytin vasemman käsivarteni lihakset. Kollegat ehdottivat, että menisin Hannu Timosen vastaanotolle. Löysin ...
Lue lisää »

En voinut uskoa että yksi hoitokerta paransi minut

Olen 39-vuotias nainen Vaasasta. Työskentelen ruokakaupassa. Vuonna 2014 ensin oikea käsivarsi kipeytyi ja noin viikon päästä kipeytyi myös vasen käsi. Työssäni kassalla joudun käyttämään käsiäni ...
Lue lisää »
Scroll to Top

Ota yhteyttä