Hoitokertomus

Toisen hoitokerran jälkeen olin kuin uudestisyntynyt.

Hoitokertomuksia - Manuaaliterapeutti Hannu Timonen

Nimeni on Nadezhda, olen 41 vuotias. Olen kotoisin Pietarista.

Kaksi vuotta sitten käännyin neurologin puoleen voimakkaiden niskakipujen takia, en pystynyt kääntämään päätäni ja myös vasen puoli päästäni puutui.

Minut lähetettiin kaularangan tomografia kuvaukseen. Kun sain kuvaukseen tarvittavaa varjoainetta, niin tiputuksen aikana menetin tajuntani. Sitten minulle annettiin kymmenen hierontaa ja laserhoitokuuria, joka kerta sain myös kolme pistosta kipulääkettä ja vitamiineja. Kipu helpotti hieman mutta vain hetkeksi. Verenpaineeni nousi heti jokaisen hoidon jälkeen erittäin korkeaksi.

Koska työni aiheuttaa staattista jännitystä hartioihini, niin minulla on pää, kaula ja hartiat jatkuvasti kipeät. Seurauksena on myös jatkuva huimaus, pahoinvointi ja väsymys. Seuraavan kerran neurologin vastaanotolla minulle diagnosoitiin krooninen väsymysoireyhtymä, johon määrättiin verenpaine- ja mielialalääkitys. Mielestäni syy oli aivan toinen.

Luin Internetissä positiivisia arvosteluja suomalaisesta manuaaliterapeutista Hannu Timosesta. Päätin sopia tapaamisen hänen kanssaan.

Hannu selitti minulle kipujen alkuperää ja sanoi, että kaikki voidaan parantaa. Kävin hänen luonaan neljä kertaa hoidossa. Ensimmäinen hoito oli tuskallinen ja toinenkin vielä hieman kivulias. Mutta toisen hoidon jälkeen, seuraavana päivänä, tunsin olevani uudestisyntynyt.

Kuten Hannu sanoi, terveet lihakset eivät satu hoidossani, vaan siihen voi nukahtaa, mutta sellaiset ihmiset eivät tarvitse hoitoa.

Kolmannella kerralla tunsin olevani rento ja neljännellä melkein nukahdin.

Timonen, antoi kotiohjeita hoitotulosten säilyttämiseksi.

Ohjeet ovat venyttelyä ja itsehierontaa, joita hän näyttää videoissa Youtubessa. Kiitos Hannu!

08.02.2020 Nadya Baiborodina Pietari

Rannettani ei tarvinnutkaan leikata

Olen Vuokko Svedström ja tehnyt pitkän työuran työterveyshoitajana. Joulukuussa 2018 oikea käteni alkoi puutua öisin ja paheni koko ajan. Menin työterveyslääkärille helmikuussa 2019. ENMG tutkimuksen ...
Lue lisää »

Tinnitus hävisi yhdellä hoitokerralla.

Hei, nimeni on Ville-Veikko 49v. Olen entinen kilpaurheilija, lajina kestävyysjuoksu ja esteet. Lopetin kilpaurani 28 vuotiaana vuonna 1998. Nykyisin toimin kunnan urheilukeskuksessa kentänhoitajana. Työni on ...
Lue lisää »

Elän taas täysillä

Hei, nimeni on Elena, toimin puheterapeuttina Pietarissa. Muutamia vuosia sitten päänsärky alkoi vaivata minua, vähitellen kipu paheni ja kävi ajoittain sietämättömäksi. Työpäiväni ovat kiireisiä ja ...
Lue lisää »

Toisen hoitokerran jälkeen olin kuin uudestisyntynyt.

Nimeni on Nadezhda, olen 41 vuotias. Olen kotoisin Pietarista. Kaksi vuotta sitten käännyin neurologin puoleen voimakkaiden niskakipujen takia, en pystynyt kääntämään päätäni ja myös vasen ...
Lue lisää »

Kipu katosi jo ensimmäisellä hoitokerralla ja puutuminen toisen kerran jälkeen.

Hei, nimeni on Andrii. Olen Ukrainan kansalainen. Työskennellessäni Suomessa Mayer Yards Turun telakalla reväytin vasemman käsivarteni lihakset. Kollegat ehdottivat, että menisin Hannu Timosen vastaanotolle. Löysin ...
Lue lisää »

En voinut uskoa että yksi hoitokerta paransi minut

Olen 39-vuotias nainen Vaasasta. Työskentelen ruokakaupassa. Vuonna 2014 ensin oikea käsivarsi kipeytyi ja noin viikon päästä kipeytyi myös vasen käsi. Työssäni kassalla joudun käyttämään käsiäni ...
Lue lisää »
Scroll to Top

Ota yhteyttä