Hoitokertomuksia - Manuaaliterapeutti Hannu Timonen

40 vuoden migreenihelvetti

Ensimmäiset migreenioireeni alkoivat jo 1986, 18 vuotiaana. Kohtaukset eivät olleet silloin vielä voimakkaita. Ensin viikoittain, mutta 1988 ne tihenivät ja voimistuivat. Sain relaksantteja sekä fysikaalisia hoitoja, mutta ne eivät lievittäneet oireitani.

1993 kohtaukset tihenivät ja rankkenivat. Päivittäin useita tunteja ja jopa vuorokausia tauotta oksentelua ja voimakasta päänsärkyä. Selvisin jotenkin kun yritin pysyä pimeässä.

Lääkitykseeni lisättiin migreenin estoksi verenpainelääkkeitä, jotka hieman lievittivät, mutta eivät poistaneet oireita.

Tulin raskaaksi 1994, jolloin oireet lievenivät selvästi. Poikani syntymän jälkeen 1995 kohtaukset palasivat ja oireita yritettiin jälleen lievittää myös verenpainelääkkeillä.

Toinen raskaus 1999, ja jälleen oireet lievenivät tyttäreni syntymään saakka.

Olen sinnitellyt lääkitysten avulla vuosikymmenet, mutta eivä ne ole minua mitenkään parantaneet.

Lokakuussa 2024 kuulin ystävältäni, että hän tietää henkilön, joka mahdollisesti voi auttaa minua. Sain Hannu Timosen yhteystiedot ja soitin hänelle. Hän sanoi, että hoitovaste migreenitapauksissa on erittäin korkea. Varasin välittömästi ensimmäisen ajan ja pääsin samalla viikolla hoitoon. Toivoni heräsi välittömästi Hannun vakuuttavan asenteen vuoksi. Hän kertoi kuinka hoito etenee ja ensimmäinen hoito voi hieman sattua, mutta hän halusi optimoida hoitotuloksen heti.

Sain kolme hoitokertaa kahden viikon aikana ja tunnen ettei lääkitystä juuri enää tarvita. Nyt olen ollut ilma migreenikohtauksia yli vuoden.

Hannu neuvoi myös itsehoito-ohjeet ja teki minulle kuntosaliohjelman, joilla voin jatkaa eteenpäin. Harmittaa, että miksi en saanut aikaisemmin tietää Hannu Timosesta. Suosittelen.

Paras ja edullisin sijoitus ikinä omaan terveyteeni.

11.11.2025 Nina Maria Viitala 56v.

40 vuoden migreenihelvetti

40 vuoden migreenihelvetti Ensimmäiset migreenioireeni alkoivat jo 1986, 18 vuotiaana. Kohtaukset eivät olleet silloin vielä voimakkaita. Ensin viikoittain, mutta 1988 ne tihenivät ja voimistuivat. Sain ...
Lue lisää »

Peridentiniitti

Peridentiniitti Vasemman jalkani akillesjänteen kivut (TENIOPATIA) alkoivat viime sytksynä lomamatkani jälkeen. Syynä lienee ollut sandaalit joita käytin lomallani. Kantapääni ja nilkkani kipeytyi ja turposi. Käveleminen ...
Lue lisää »

Rannettani ei tarvinnutkaan leikata

Olen Vuokko Svedström ja tehnyt pitkän työuran työterveyshoitajana. Joulukuussa 2018 oikea käteni alkoi puutua öisin ja paheni koko ajan. Menin työterveyslääkärille helmikuussa 2019. ENMG tutkimuksen ...
Lue lisää »

Tinnitus hävisi yhdellä hoitokerralla.

Hei, nimeni on Ville-Veikko 49v. Olen entinen kilpaurheilija, lajina kestävyysjuoksu ja esteet. Lopetin kilpaurani 28 vuotiaana vuonna 1998. Nykyisin toimin kunnan urheilukeskuksessa kentänhoitajana. Työni on ...
Lue lisää »

Elän taas täysillä

Hei, nimeni on Elena, toimin puheterapeuttina Pietarissa. Muutamia vuosia sitten päänsärky alkoi vaivata minua, vähitellen kipu paheni ja kävi ajoittain sietämättömäksi. Työpäiväni ovat kiireisiä ja ...
Lue lisää »

Toisen hoitokerran jälkeen olin kuin uudestisyntynyt.

Nimeni on Nadezhda, olen 41 vuotias. Olen kotoisin Pietarista. Kaksi vuotta sitten käännyin neurologin puoleen voimakkaiden niskakipujen takia, en pystynyt kääntämään päätäni ja myös vasen ...
Lue lisää »
Scroll to Top