Hoitokertomus

Energiaa on nyt paljon erilaisiin harrastuksiin

Hoitokertomuksia - Manuaaliterapeutti Hannu Timonen

Kemiöläinen 4H-ohjaaja ja neljän lapsen äiti Monica Laxéll sai ensimmäiset fibromyalgian oireet kymmenen vuotta sitten. Kipu alkoi säteillä selästä kohti hartioita, ja välillä otti niin äkäisesti, että hiki nousi pintaan. Ystävä epäili fibromyalgiaa ja reumalääkäri vahvisti diagnoosin.

– Minusta tutkittiin 18 pistettä ja 15:ssa tuntui kipua. Sain kuntoutusta, jumppaohjeita ja neuvoja kiinnittää huomiota oikeisiin työasentoihin. Työssä jouduin kantamaan painavia taakkoja. Ahkera työntekijä kun oli, Monica sinnitteli, vaikka teki kipeää. Kivut herättivät yöllä, ja vähitellen tuli myös uupumuksen oireita. Hän jäi vuorotteluvapaalle vuodeksi, eikä enää sen jälkeen palannut töihin.

Viime vuoden lopulla Monica luki jutun mynämäkeläisestä manuaaliterapeutti Hannu Timosesta ja tuli hänen vastaanotolleen vuoden alussa. Hoito oli pääosin hierontaa, mutta myös nikamia käsiteltiin. Ensimmäinen hoito oli rankka. Toinen kerta meni jo helpommin, ja sen jälkeen kipuja ei ole ollut. Minun on pitänyt etsiä uusi nukkuma-asentokin, koska selkä toimii taas. Energiaa on nyt paljon erilaisiin harrastuksiin, Monica iloitsee. Ompelen ja neulon lapsilleni ja itselleni. Lisäksi olen mukana Martoissa, Lady Lionseissa ja erilaisissa nuorisoprojekteissa. Luen myös paljon, erityisesti psykologista kirjallisuutta.

ET-lehti 8/2004

Rannettani ei tarvinnutkaan leikata

Olen Vuokko Svedström ja tehnyt pitkän työuran työterveyshoitajana. Joulukuussa 2018 oikea käteni alkoi puutua öisin ja paheni koko ajan. Menin työterveyslääkärille helmikuussa 2019. ENMG tutkimuksen ...
Lue lisää »

Tinnitus hävisi yhdellä hoitokerralla.

Hei, nimeni on Ville-Veikko 49v. Olen entinen kilpaurheilija, lajina kestävyysjuoksu ja esteet. Lopetin kilpaurani 28 vuotiaana vuonna 1998. Nykyisin toimin kunnan urheilukeskuksessa kentänhoitajana. Työni on ...
Lue lisää »

Elän taas täysillä

Hei, nimeni on Elena, toimin puheterapeuttina Pietarissa. Muutamia vuosia sitten päänsärky alkoi vaivata minua, vähitellen kipu paheni ja kävi ajoittain sietämättömäksi. Työpäiväni ovat kiireisiä ja ...
Lue lisää »

Toisen hoitokerran jälkeen olin kuin uudestisyntynyt.

Nimeni on Nadezhda, olen 41 vuotias. Olen kotoisin Pietarista. Kaksi vuotta sitten käännyin neurologin puoleen voimakkaiden niskakipujen takia, en pystynyt kääntämään päätäni ja myös vasen ...
Lue lisää »

Kipu katosi jo ensimmäisellä hoitokerralla ja puutuminen toisen kerran jälkeen.

Hei, nimeni on Andrii. Olen Ukrainan kansalainen. Työskennellessäni Suomessa Mayer Yards Turun telakalla reväytin vasemman käsivarteni lihakset. Kollegat ehdottivat, että menisin Hannu Timosen vastaanotolle. Löysin ...
Lue lisää »

En voinut uskoa että yksi hoitokerta paransi minut

Olen 39-vuotias nainen Vaasasta. Työskentelen ruokakaupassa. Vuonna 2014 ensin oikea käsivarsi kipeytyi ja noin viikon päästä kipeytyi myös vasen käsi. Työssäni kassalla joudun käyttämään käsiäni ...
Lue lisää »
Scroll to Top

Ota yhteyttä