Paraislainen Margita Gustafssonin tarina kuulostaa lähes ihmeparantumiselta. Gustafssonin vaivat alkoivat noin 12 vuotta sitten. Ensimmäiset oireet olivat tenniskyynärpäät, sen jälkeen särky levisi olkapäihin, niskaan, selkään, lonkkiin ja jalkoihin.
”Sain monen vuoden ajan fysikaalisia hoitoja ja kortisonipiikkejä eri paikkoihin ilman pysyvää apua. Joskus särky jopa paheni hoidoista. Seurauksena oli unettomuus ja ainainen väsymys. Verikokeista ei löytynyt mitään erikoista, joten ajattelin, että vika on varmaan korvieni välissä”, Gustafsson muistaa. Viime vuosikymmenen lopulla hän alkoi saada yhä enemmän tietoa fibromyalgia-nimisestä sairaudesta. ”Silloin tiesin, että tämä se on. Toukokuussa 2001 kävin reumatologin vastaanotolla ja sain diagnoosin.” Lääkäri määräsi hoidoksi mieliala- ja särkylääkkeitä. ”En pystynyt kuitenkaan syömään mielialalääkkeitä, koska sivuoireina tuli muun muassa kauheita painajaisia.” Diagnoosi oli – ei apua.
”Sitten luin Turun Sanomista pienen ilmoituksen, jossa nainen kiitti Hannu Timosta saamastaan fibromyalgian hoidosta. Mietin kaksi vuotta ennen kuin otin häneen yhteyttä. Silloin olin todella epätoivoinen ja ajattelin että enää ei ole mitään menetettävää”, Gustafsson sanoo hiljaa.
”Nyt jälkeenpäin tiedän, että kärsin kaksi vuotta liikaa.” Ensimmäinen käynti Timosen vastaanotolla oli lokakuussa 2003. ”Ensimmäinen hoito oli melko kivulias. Hoito sattui ja minulle tuli käsivarsiin mustelmiakin, mutta seuraavana yönä nukuin heräämättä koko yön – ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen.” ”En voinut oikein uskoa tapahtunutta todeksi. Kävin hoidoissa yhteensä neljä kertaa, joiden jälkeen oireet ovat pysyneet poissa.” Nykyään Margita Gustafsson käy joskus saamassa hoitoa näyttöpäätetyöstään aiheutuvaan lihasjännitykseen.
”Fibromyalgia ei enää vaivaa”, hän vakuuttaa.
Maaseudun Tulevaisuus 21.01.05