Sinun on opittava elämään kipujesi kanssa, sanoi terveydenhuolto. Minä parannan sinut sanoi Hannu Timonen.
– Sain elämäni takaisin, sanoo Susanne, joka on jättänyt lääkkeet, nukkuu öisin ja on hankkinut uuden työpaikan.
Susanne Nehvonen Göteborgista oli 33 vuotias kun hän sai diagnoosinsa, fibromyalgia.
– Minusta oli ihanaa tietää, mitä se oli, mutta mitään apua ei ollut saatavissa.
Hänen vaivansa alkoivat jo teini-iässä. Ei kovin voimakkaina ja ei kovin usein, mutta hän muistaa miten hänen vanhempansa vitsailivat että hän on syntynyt väsyneenä, laiskana ja väsyneenä. Kipu kiersi ympäri kehoa erityisesti ranteissa ja polvissa.
– Kipu oli vaikeaa, mutta väsymys pahinta. En tuntenut itseäni koskaan levänneeksi. Mitä tahansa minun pitikin tehdä, niin se tuntui kuin minun pitäisi ensin hypätä kaksi metriä korkealla olevan riman yli. Väsymys oli lamaannuttavaa.
Intensiivinen kipu
Aikuisiässään saamansa vaikean kivun laukaiseva tekijä Susannella oli lihas- ja jännetulehdus, kun hän työskenteli Arstan tuotannossa. Kipu paheni ja hän yritti löytää apua ympäri terveydenhuollon. Hän sai diagnoosinsa vuonna 2000 ja tuli vain pahemmaksi, joutui sairaslomalle vuodeksi, mutta ei koskaan voinut palata kokopäivätyöhön. Sitä paitsi hänen oli pakko ottaa rauhoittavia lääkkeitä voidakseen nukkua.
”Yritin epätoivoisesti löytää apua, halusin palata takaisin kokopäivätöihin ja tulla terveeksi”. Sitten hän luki artikkelin eräästä toisesta Göteborgilaisesta naisesta, jonka manuaaliterapeutti Hannu Timonen oli parantanut Suomessa. Hänelle oli, aivan samoin kuin Susannelle, kerrottu terveydenhuollosta, että mitään ei ole tehtävissä. Soitin Hannulle ja hän sanoi: ”Ei hätää, parannetaan sinut”. Niinpä varasin hotellin ja lensin Turkuun.
Susanne asettui hoitopöydälle ensimmäistä käsittelyä varten. ”Hannu asetti peukalonsa alaselkään ja veti koko matkan aina niskaan asti. Se teki todella kipeää, kipeämpää kuin synnytys”, muistelee Susanne. Seuraavana aamuna hän heräsi mustelmat selässään. Hän huomasi, että oli unohtanut ottaa masennuslääkkeensä, mutta silti nukkunut koko yön. ”Mitään tällaista ei ollut koskaan tapahtunut. Olimme sopineet neljästä hoitokerrasta, mutta vilustuin ja minun oli lennettävä kotiin kolmannen kerran jälkeen. Olin silloin jo melkein kivuton. Mieheni tuli minua vastaan lentokentälle, kun tulin kotiin täynnä energiaa ja leveä hymy kasvoillani”. Hänen ensimmäinen kommentti oli: ”Jos tuo kestää edes viikon, niin se on jo joka kolikon arvoista.”
Ajattelen itseäni
Tämä tapahtui helmikuussa ja saman vuoden lokakuusta on Susanne työskennellyt 100%:sti
– Luulin että voin jo hyvin, kunnes seuraavana vuonna sain Hannulta yhden tuplahoidon. Silloin tajusin, että olin voinut paljon paremmin, mutta nyt tulin todella terveeksi.
Venyttelen huolellisesti muutamia minuutteja joka päivä. Hannun mielestä se on erittäin tärkeää. Kuuntelen kehoani hyvin tarkkaan ja tiedän että jos laiskottelen liikaa, niin kivut tulevat takaisin. Olen enemmän itsekäs, olen vaihtanut työtä ja ajattelen enemmän itseäni. Tiedän että kaikki vaikuttaa sairauteen, stressi, perhe, raskas työ jne. Tänään jaksan tehdä työtä koko päivän, touhuta puutarhassa, valmistaa päivällistä, viettää aikaa perheen kanssa. Kaikki tämä samana päivänä, ilman että makaan voipuneena monta päivää jälkeenpäin. Elämänsä voi saada takaisin.
Monet Susannen ystävistä ovat tämän jälkeen käyneet Hannun hoidossa erilaisten vaivojen vuoksi, kuten esim. hiirikäsi ja tenniskyynärpää. Itse hän toivoo, että yhä useammat, erityisesti nuoret, jotka ovat saaneet tiedon terveydenhuollosta että mitään ei ole tehtävissä, seuraisivat hänen esimerkkiään. ”Kaikki eivät ehkä tule yhtä terveeksi kuin minä, mutta jos tulee edes paremmaksi, niin onhan sekin jo lottopotti.”
Allas viikkolehti nro 24/2012 (heinäk. 7) Ruotsi