Peridentiniitti
Vasemman jalkani akillesjänteen kivut (TENIOPATIA) alkoivat viime sytksynä lomamatkani jälkeen. Syynä lienee ollut sandaalit joita käytin lomallani. Kantapääni ja nilkkani kipeytyi ja turposi. Käveleminen oli kivuliasta. Kokelin monia särky- ja tulehduskipulääkkeitä, mutta mikään ei kuitenkaan helpottanut terävään kipuun akillesjänteen alueella.
Lopulta menin lääkäriin joka määräsi kipugeeliä ja lisää tulehduskipulääkkeitä ja lisäksi geelipohjallisen kantapääni alle. Mikään ei tuonut helpotusta pahenevaan kipuuni.
Puolenvuoden kipukierteen jälkeen päätin soittaa ”guru” Hannu Timoselle, joka oli parantanut muutamia vuosia aikaisemmin CANALIS CARPI oireeni (RANNEKANAVAOIREYHTYMÄ) viimehetkellä, kun olin jo menossa leikkaukseen kahden päivän kuluttua.
Hannu sanoi puhelimessa, että kyseessä on todennäköisesti PERITENDINIITTI, jolloin kolme hoitokertaa riittänee parantamaan nilkkasi.
Kun menin hoitoon ensimmäisen kerran, niin Hannu sanioi että kyseessä on selvä PERITENDINIITTI, joka tarkoitta, että akillesjänteen ympäröivä tuppi ja pehmytkudokset ovat tulehtuneet.
Ensimmäinen hoito oli hieman kivulias, mutta jo toisen kerran jälkeen kipu helpotti huomattavasti ja turvotus hävisi. Hänen asiantuntemuksensa on vertaansa vailla. Kolmen kerran jälkeen jalkani oli kunnossa, kuten Hannu oli luvannut.
Nyt olen ollut täysin oireeton jo yli puoli vuotta. Sain Hannulta myös kotihoito-ohjeet, joilla voin ehkäistä vaivan uusiutumisen. Miksi kärsin turhaan puoli vuotta, kun Hannu olisi parantanut minut välittömästi lomamatkani jälkeen.
10.11.2025 Vuokko Svedström (terveydenhoitaja)
