Hoitokertomuksia - Manuaaliterapeutti Hannu Timonen

Olen Vuokko Svedström ja tehnyt pitkän työuran työterveyshoitajana. Joulukuussa 2018 oikea käteni alkoi puutua öisin ja paheni koko ajan.

Menin työterveyslääkärille helmikuussa 2019. ENMG tutkimuksen perusteella diagnoosi oli rannekanavaoireyhtymä ja lähete leikkaukseen huhtikuussa, jolloin olin myös jäämässä eläkkeelle.

Toukokuussa oli varattu aika myös polven tekonivel leikkaukseen, joten ranteen operointia lykättiin

Polvileikkauksesta toipuessani en rasittanut kättänikään niin paljon kuten tavallisesti ja oireet olivat hieman lievempiä.

Toukokuussa 2020 menin töihin kotihoitoon, sillä aika kotona kävi pitkästyttäväksi. Työ on erittäin raskasta ja käteni alkoi oireilla yhä voimakkaammin. Joulukuussa se oli jo sietämätön. Olin valmis varaamaan uuden leikkausajan mahdollisimman pian.

Sain viimehetkellä tietää, että Hannu Timonen on hoitanut myös rannevaivoja erinomaisella hoitovasteella ja otin häneen yhteyttä. Kerroin hänellelle oireistani ja leikkaukseen menosta. Hannu sanoi että melko varmasti hän saa ranteeni oireettomaksi.

Niinpä menin hänen vastaanotolleen ja todellakin muutamien hoitokertojen jälkeen ranteeni tuli kuntoon ja puutuminen ja pistely loppuivat. Olen todella onnellinen että vältyin turhalta leikkaukselta. Mikäli oireet palaavat niin tiedän mihin menen.

08.08.2021 Vuokko Svedström

40 vuoden migreenihelvetti

40 vuoden migreenihelvetti Ensimmäiset migreenioireeni alkoivat jo 1986, 18 vuotiaana. Kohtaukset eivät olleet silloin vielä voimakkaita. Ensin viikoittain, mutta 1988 ne tihenivät ja voimistuivat. Sain ...
Lue lisää »

Peridentiniitti

Peridentiniitti Vasemman jalkani akillesjänteen kivut (TENIOPATIA) alkoivat viime sytksynä lomamatkani jälkeen. Syynä lienee ollut sandaalit joita käytin lomallani. Kantapääni ja nilkkani kipeytyi ja turposi. Käveleminen ...
Lue lisää »

Rannettani ei tarvinnutkaan leikata

Olen Vuokko Svedström ja tehnyt pitkän työuran työterveyshoitajana. Joulukuussa 2018 oikea käteni alkoi puutua öisin ja paheni koko ajan. Menin työterveyslääkärille helmikuussa 2019. ENMG tutkimuksen ...
Lue lisää »

Tinnitus hävisi yhdellä hoitokerralla.

Hei, nimeni on Ville-Veikko 49v. Olen entinen kilpaurheilija, lajina kestävyysjuoksu ja esteet. Lopetin kilpaurani 28 vuotiaana vuonna 1998. Nykyisin toimin kunnan urheilukeskuksessa kentänhoitajana. Työni on ...
Lue lisää »

Elän taas täysillä

Hei, nimeni on Elena, toimin puheterapeuttina Pietarissa. Muutamia vuosia sitten päänsärky alkoi vaivata minua, vähitellen kipu paheni ja kävi ajoittain sietämättömäksi. Työpäiväni ovat kiireisiä ja ...
Lue lisää »

Toisen hoitokerran jälkeen olin kuin uudestisyntynyt.

Nimeni on Nadezhda, olen 41 vuotias. Olen kotoisin Pietarista. Kaksi vuotta sitten käännyin neurologin puoleen voimakkaiden niskakipujen takia, en pystynyt kääntämään päätäni ja myös vasen ...
Lue lisää »
Scroll to Top